Maanantaista 2.3.2026 alkaen Euran ja Säkylän asiakkaat saavat hoitonsa tueksi oman tiimin, joka koostuu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista.
Tavoitteena on, että asiakas saa mahdollisimman usein apua tutulta ammattilaiselta. Tiimi tuntee asiakkaansa tilanteen ja vastaa hoidon suunnittelusta sekä toteutuksesta, jolloin asiointi sujuvoituu ja asiakas saa apua oikea-aikaisesti.
Tiimin kokoonpano vaihtelee sote-keskuksittain, mutta jokaisessa tiimissä on vähintään omista asiakkaistaan vastaava lääkäri ja sairaanhoitaja. Näiden lisäksi tiimiin voi kuulua esimerkiksi fysioterapeutti, diabetes- tai hengityshoitaja, sosiaaliohjaaja tai muita asiantuntijoita tarpeiden mukaan.
Euran ja Säkylän asukkaat on jaettu tiimeihin postinumeron perusteella:
Asiakkaat joille on nimetty oma vastuuhoitaja voivat jatkossakin olla yhteydessä suoraan vastuuhoitajan numeroon.
Kiireettömissä asioissa yhteydenotto ensisijaisesti Satasovelluksen kautta. Kiireellisissä asioissa puhelimitse Euran sote-keskukseen tai tulemalla paikan päälle.
Soittaessa asiakasta pyydetään valitsemaan oma tiiminsä. Tiimijaot voi tarkistaa verkkosivuilta sata.fi.
Sata-sovellus palvelee kaikkia satakuntalaisia ajasta ja paikasta riippumatta. Sovellus tarjoaa helpon ja turvallisen tavan asioida digitaalisesti silloin, kun se itselle parhaiten sopii.
Hoitotiimit on aiemmin otettu käyttöön Harjavallan, Huittisten, Kankaanpään, Porin, Rauman ja Ulvilan sote-keskuksissa.
Hoidon jatkuvuutta on kehitetty Sata-alueella RRP4 – Satakunnan Omalääkäri 2.0 -hankkeessa. Hanketta rahoitettiin EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU).